NABO Teeadventtikalenteri 2023 LUOMU
Kuvaus
Teeadventtikalenteri ruotsalaiselta NABO:lta julkaistaan 26.9.2023! Tämän vuoden kalenterin on kuvittanut ruotsalainen taiteilija Cecilia Heikkilä. Hän on aikaisemmin kuvittanut kirjoja, kirjojen kansia, erilaisia kuvituksia ja kuosia myös esimerkiksi Fjällrävenin Kånken-reppuun.
Joulukuun jokaiselle päivälle oma teensä, jouluaattoon asti! Sopii ihanasti vaikkapa jokaiseen aamiaispöytään.
Teeadventtikalenterissa on 24 erilaista luomuteetä. Vihreitä, mustia, yrttisekoituksia sekä rooiboksia. Suurin osa teelaaduista ovat maustettuja mutta löytyy kalenterista muutama puhdas maustamaton teelaatukin.
Löydä uusia suosikkeja!
Jokaisessa luukussa on 5 grammaa irtoteetä, riittää kahdelle kupille. Jotkin teelaadut voi hauduttaa jopa kolmeen kertaan.
Teelaadut ovat kaikki maidottomia, gluteenittomia ja vegaanisia. Kaikki teet ovat luomua!
Yhteensä 120 grammaa luomulaatuista irtoteetä.
Parasta ennen: kesäkuu 2025
Valmistettu Göteborgissa, Ruotsissa (paitsi teeviljely).
HUOM! Nabo ei ole tänä vuonna valmistanut englanninkielistä teekalenteria ollenkaan, eli kalenteria löytyy tänä vuonna ainoastaan ruotsiksi. Kaikki tekstit kalenterissa ovat siis ruotsinkielellä.